Louhi Pohjolan emäntä

Pohjan Akka, Pohjolan emäntä

Sariolan tumma tuli

matriarkka mahtava

valtakuntansa valtias

kansansa käskyttäjä

Komea on ruodiltansa

ylväs on ryhdiltänsä

katse kaiken tietävä

syvälle sukeltava

kasvon piirteet terävät

lujan tahdon takomat

Vaik on kova kuoreltansa

emo on ehyt tyttärillensä

miehellensä kelpo vaimo

vieraille hyvä emäntä

Tulee kylään sulhoja sulavia

harvahammasta haivenleukaa

katsoo kauniita tyttäriä

vaimoiksi houkuttaapi

Louhi tarkka tyttäristään

ei vävyksi leuanlouskuttajaa

ei tyhjätaskua typerystä

ei kädetöntä kömpelystä

ei vajaaälyisen väkivaltaa

Haastaa miehet mielen mittelöön

vaurauden vakuutteluun

taitojensa kilvoitteluun

”Tuokaa minulle kirjokansi kimaltava

hopeaisilla heloilla

kultaisilla käämeillä

viisauden vihnoilla

luottamuksen liinoilla

mammonaa myllyävä

elämän iloa

vaurautta ja vakautta

suoltava sampo”

Yksi on taitaja miesten joukossa

seppä salaman kesyttäjä

taitava taivainen takoja

Takoo viikon takoo toisen

takoo taivaiden tulella

syntyy sampo suurenmoinen

kirjokansi kimaltava

hopeaisilla heloilla

kultaisilla käämeillä

viisaudella viritettty

luottamuksella liitetty

vauraudella vakautettu

elon kehällä viimeistelty

Sampo Louhen liennyttääpi

seppä on sulhona sopiva

tytär päättää puolestansa

onko miehestä vierellensä

kumppanina kulkemaan

peittoa lämmittämään

Kademieli kirveleepi

kosijoita torjuttuja

tappiolle taantuneita

harvahammas haiveneita

”Sampo akalta anastetaan

viekkaudella varastetaan

Ei Louhi loitolla pidä

ei vanhasta ole vastusta

Mies joutaa manan majoille

tytär toinen häväistään”

Toimeen tarttuu kurjat kosijat

pimeässä tihun työhön

surmaa miehen

häpäisee tyttären

anastaa kirjokannen kimmeltävän

kantaa kannelle laivahan

Ei ole raivolla rajoja

ei surulla pohjaa

Louhi nostaa meren myrskyt

armottoman ahneet aallot

kuohut korkeat kohottavi

pilvet vihanpuhuvat

salamoita sinkoavat

pauhut hurjat mylvimähän

saderaipat ruoskimahan

”Noinko naisia kohtelette

vanhoja viisaita vähättelette

harmaita hapsia huijaatte

tyttöjä nuoria alistatte

viattomia surmaatte

Ette tunne naisen vihaa

petetyn rajua raivoa

alisesta ammennettu

sysimusta syvä mahti

pelottava petollisille

julma juonittelijoille

häijyjen halventaja”

Nousee Louhi siivillensä

kokon muodossa kohotteli

suunnaton kokko taivaita pimentävä

kalliot katveeseen kadottava

selässänsä Pohjolan väen voima

lentää uhkuville ulapoille

tyyskäisille tyrskyille

Keikkuu laiva lainehilla

kiikkuu kiivaasti aallokossa

Syöksyy kokko väkinensä

alas aaltojen keskelle

kohti purtta purjehtivaa

Alkaa taisto sammosta

kirjokannen kohtalosta

nujakka sammon nurin kaataa

vierähtää vesille mokoma

aaltojen hampaat sammon murskaa

kirjokansi kappaleina

meren syliin sukeltaa

Aallot aarteet kuljettaa

kansoille toivon tuojaksi

viisaille vipuvarreksi

Tappiosta kärsivänä

palaa Louhi Pohjolaan

haavoitettu nöyryytetty

mielen merkitykset menetetty

mieli mustana musertaa

synkkyys sisuksia myrkyttää

kosto kalvaa kovertaa

”Minua ei pahaiset ukot nujerra

kostan vielä kovemman kautta

pahat painan lieroitten päälle

loihen sanat surmaksi

kiroukset korventavat

kaiken elon tuhoavat”

Pohjoisen yöt pitkät ja pimeät

aurinko musta kuu kelmeä

Väistyy pimeys pikkuhiljaa

antaa valolle vapautta

synkät varjot syrjään siirtää

”Katkeruus ja kosto

Onko tässä mitään mieltä

käydä maahan matalamielisten

käydä tielle typerysten

kadota koston kolkkoon kotiin

Vahvempi olen vainolaista

anteeksi annan partasuille piimäviiksille

olot olkoon omiansa

kohtalo kurjia kouraiskoon

katkeruuden koppaan heitän

koston kierrän kiviseen koloon

mieluummin kyyhkynä kujerran

kuin koston kotkana kiidän”